Lintulahti
Nykyaikainen tasokas jäsenalue aivan matkanne varrella, menittepä sitten etelästä pohjoiseen, tai pohjoisesta etelään. Sekä Viitasaaren, että Äänekosken palvelut ovat lähellä.
Lintulahteen on helppo poiketa saunomaan, levähtämään ja viihtymään mukavien karavaanariystävien parissa.
Saunasta pääsee suoraan uimaan, ranta on matala, joten se sopii myös lapsille. Talvella säiden salliessa on tehty avanto heille, jotka haluavat virkistää itseään hyisessä vedessä.
Kesällä alueella on tarjolla monenlaista virikettä suppailusta erilaisiin ulkopeleihin. Talviaikaan voi Lintusalissa pelailla esim. erilaisia lautapelejä. Ympäristöstä löytyy myös hyviä ulkoilumaastoja.
Monet treffitapahtumat ovat suosittuja, esim. Juhannus-, Muikku- sekä Rosvojen ja Soihtujen yö -treffit jne. Treffeillä orkesteritanssit.
Ympäri vuoden järjestetään ajoittain erilaisia teemaviikonloppuja. Niistä ilmoitellaan erikseen.
Ystävälliset isännät palvelevat joka päivä ympäri vuoden.
TOIMISTON AUKIOLOAJAT:
Kesäaikaan 1.6. - 31.8. klo 8-12 ja 14-20
Talviaikaan 1.9. - 31.5. klo 8-11 ja 15-18
Muuna aikana puh. 040 748 5377
Sauna(t) lämpiävät kesäaikaan joka päivä ja talviaikaan tiistaisin, perjantaisin ja lauantaisin. Telttasauna uikkarisaunana. Sauna yleisillä vuoroilla sisältyy hintaan.
Perhe/tilaussaunamahdollisuus. Kesäisin on myös mahdollista varata vanha "mummosauna" tilaussaunaksi.
Palvelut
- sisäoleskelutiloja
- TV-huone
- lasten leikkipaikkat
- vauvanhoitohuone
- kaasunmyynti
- grillikatos/kota (3 kpl)
- trampoliini (2 kpl)
- saunat
- suihkut
- wc + inva-wc
- pyykki- ja vaatehuolto
- tiskipaikat
- kemsan tyhjennys (2 kpl)
- uimaranta
- kalastusmahdollisuus
- veneet, polkuveneet, kajakit
- sublaudat
- fatbiket
- muut polkupyörät ja -autot
- lenkkipolku
- kesäkeittiö
Talvella mahdollisuus pilkkiongintaan sekä muuhun ulkoiluharrastukseen. Nuorille treffien yhteydessä disko-iltoja.

Lähialueen palvelut
- Neste Lintulahti 0,28 km
- Konginkankaan apteekki 4,9 km
- Sale Konginkangas 4,9 km
- Äänekoski, kulttuuri- ja vapaa-aika 28,3 km
- Lomaseutu, Viitasaari 29,5 km
- Visit Äänekoski 28,3 km
- Konginkankaan frisbeegolf ja kuntorata





.jpg)








